Radio Valo
@radiovalo

Ensiapukurssilla opittua

Ensiapukurssilla tutustuttiin yllättävissä tilanteissa toimimiseen. Monille asiat olivat kertausta, mutta myös uusia juttujakin tuli vastaan. Radio Valon toimittaja Rudolf Väliaho kommentoi iltapäivän oppeja!

Kävimme tässä tällä viikolla ohjaaja Tytin kanssa SPR:n eli Suomen Punaisen Ristin järjestämässä ensiapukoulutuksesa. Kyllähän siitä viime kerrasta olikin vierähtänyt sen verran pitkä tovi, että taidot oli ns.”ruosteessa”. Toisaalta myös EA1-kortit oli mennyt tai tulisi menemään umpeen, joten tälläisen tietoisku tuli tarpeeseen.

Mielestäni yksi tärkeimpiä tekijöitä harjoitteiden ja saamamme tiedon lisäksi oli se kurssille osallistuvan ryhmän ilmapiiri ja asennoituminen, joka muuten oli erinomainen. Näin vertailuna aiempaan EA1 koulutukseen istuessani vielä kuluttamassa ammattikoulun penkkejä asenne oli hyvin negatiivinne tai kaikki vedetään pelleilyksi. Tämä kerta kuitenkin oli mainio. Homma sujui, mutta osattiin myös vitsailla ja olla leikkimielisiä.

Opin koulutuksessa paljon. Mieleen tulee ainakin elvytyksen asennot ja otteet, puhallus-painelu elvytys ja defibrillaattorin käyttö. Tärkeinä voisi nostaa myös tilannearvioinnin ja hätänumeron käytön (112 !).

Kursseja ja lisätietoja aiheesta löydät tästä osoitteesta

> SPR:n sivu kursseille ja ensiavun asioille

Siellä on myös hyvä lista, mitä tietotaitoja olisi hyvä osata.

Kuuntele juttua koulutuksesta, oppijoilta, kouluttajalta ja Radio Valon toimittajilta. Millaisia ajatuksia päivässä olikaan.

> Ensiapukurssilla opittua

Ja muista - tilanteet yllättävät, älä sinä ylläty!

-Rudi